Mielen Avaimia

Elämän tarkoitus, Sielun Sopimus

Elämän tarkoitus, Sielun Sopimus

Ollessani eräänä päivänä yhdessä työroolissani, jouduin tilanteeseen, jossa kohtaamani ihminen sai minut oivaltamaan jälleen jotain.

Tämä henkilö ei ollut aivan tavanomainen, hänen puheestaan ei saanut selvää. Hän kuitenkin kertoili ja tarinoi pitkän aikaa edessäni. En ymmärtänyt juurikaan mitään hänen puheestaan, mutta se ei häntä näyttänyt häiritsevän.

Huomasin kuitenkin itsessäni hermostumisen merkkejä, koska aikaa kului ja harhauduin ajattelemaan, että tärkeämmät työt odottavat minua ja joudun tässä nyt olemaan henkilön kanssa, jota en ymmärrä ja kärsimättömyys valtasi mieltäni yhä enemmän.

Kuitenkin siinä yhtäkkiä tuli mieleeni mitä olen pohdiskellut ihmisen elämän tehtävästä ja olen edelleenkin sitä mieltä, että meillä kaikilla on se sama tehtävä: oppia ja kehittyä ihmisenä.

Arvaamatta koin selkeästi, kuinka tuon ei ehkä niin tehokkaan ja yhteiskuntaa hyödyttävän ihmisen kirkas todellinen Minä ja oma todellinen Minä kohtasivat yllämme.

Tajusin juuri sen, että olemme aivan samankaltaisia ja että Sielumme katselivat lempeästi yritystämme kohdata toisemme vajavaisina ihmisinä.

Ja kun tuon kirkkaan hetken sain kokea, kaikki kiire katosi ja minulla ei ollut muuta tärkeämpää tehtävää kuin kuunnella ja välillä sanoa väliin jokin “niin” tai “aivan” tai “joo”, vaikka en edelleenkään ymmärtänyt hänen puhettaan mutta ymmärsin sen, että tässä on tärkeä oppimisen hetki minulle.

Tämä tilanne selkiytti itselleni entistä vahvemmin käsitystä, että elämän tarkoitus on oppia hyväksymistä ja ehdoitta rakastamista. Sielun Sopimus taas on oma henkilökohtainen polku tuohon oppiin ja siihen liittyy jokaiselle omat oppimistehtävät.

Tätä tehtävää voi oppia käsittämään kun alkaa tiedostamaan omaan elämään liittyviä oppimistehtäviä.

-Anneli

Tallenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *