Mielen Avaimia

Kärsimys ja elämän tarkoitus

Kärsimys ja elämän tarkoitus

Heti kun keskustelu kääntyy elämän tarkoitukseen, nousee eteen kysymys kärsimyksen merkityksestä. Mikä tarkoitus on sillä, että joku syntyy vakavasti sairaana tai että, joutuu vakavasti kaltoin kohdelluksi?

Tässä vaiheessa nostan esille, että minulla ei tietenkään ole mitään sen kummempaa tietoa kuin kenelläkään ja haluankin kutsua sinua pohtimaan näitä asioita ja niiden merkitystä juuri omaan elämääsi.

Jälleen kuitenkin ajattelen, että on liian suoraviivaista kuvitella, että elämän tehtävään liittyisi automaattisesti oma kärsimys ja varsinkaan jonkun toisen ihmisen kärsimys. Miten sitten heidän kärsimyksensä selittyy, jos siitä ei kukaan koskaan tule tietämään? On mittaamaton määrä ihmisiä, jotka joutuvat kaltoin kohdelluksi, jota kukaan muu ei koskaan näe.

Toistan, että oma käsitykseni elämän tarkoituksesta, Sielun Sopimuksesta ei liity juurikaan elämän konkreettisiin tapahtumiin. Suuret opettajat puhuvat unesta heräämisestä ja se on varmasti kaikkein kuvaavin luonnehdinta siitä mitä tapahtuu, kun elämän tarkoitus alkaa avautua. Ja se on myös jotain sellaista minkä voi ymmärtää vasta kun se alkaa tapahtua itselle. Mutta kun pienen pieniä valveillaolon välähdyksiä alkaa kokea, se myös antaa heti ymmärryksen, että sitä kannattaa tavoitella.

Ihmisen mieli rajoittaa meitä ymmärtämään kärsimyksen merkitystä

Palatakseni kärsimyksen merkitykseen olisi todella röyhkeää mennä väittämään kaltoin kohdellulle tai vakavasti sairastuneelle, että tuo kuuluu Sielun Sopimukseesi, olet itse valinnut tämän elämän.

Tuo ajatus ehkä voi olla toisaalta lohdullinenkin ja tuoda jonkinlaista mielekkyyttä elämän kärsimykseen. Kuitenkin palaan siihen, että meitä rajoittaa ihmisen mieli, joka ajattelee liian pienesti ja liian konkreettisesti hakemalla selitystä suoraan tapahtumista.

Pekka Ervast pohtii vuonna 1904 julkaistussa teoksessaan kysymystä onko elämää kuoleman jälkeen näin: ”Jos olemme sieluja kuoleman jälkeen, täytyy meidän olla sieluja nytkin. ”

Onko siis kysymys loppujen lopuksi siitä, että olemme ensisijaisesti sieluja, jotka voivat tilapäisesti ottaa fyysisen olemuksen? Ja koska elämme unessa, luulemme että fyysinen olemuksemme on tärkein.

Siinäpä ehkä aavistus mitä unesta herääminen voisi tarkoittaa.

Kuitenkaan en näe mieltä halveksia kenenkään näkemystä. Se ainoa minkä tiedämme, on että emme tiedä. Emme tiedä kumpaakaan, onko kuoleman jälkeen elämää vai ei.

Ainoastaan sen miettiminen on tärkeää, mikä luo olemiseesi mielekkyyttä. Jos koet elämäsi mielekkääksi kaikin puolin ja olet tyytyväinen ei ole mitään tarvetta väkisin pohtia muuta.

Koska olemme ihmisiä, me yritämme hakea selitystä ja merkitystä asioille, joita joudumme kohtaamaan. Mutta kun elämän tarkoitus antaa välähdyksen omaisia oivalluksen hetkiä, voit hetkittäin ”nähdä”syvemmälle.  Ja sitten ymmärrys taas haihtuu ja vaivut uneen. Mutta jos olet herännyt sen verran, että totuuden etsiminen on lumonnut sinut, nuo ymmärryksen hetket alkavat pidentyä huomaamattasi.

Harjoitus

Voit saada pienen aavistuksen jostain merkityksellisemmästä tekemällä seuraavan harjoitteen, josta hyödyt myös kaikin puolin niin, että läsnä olon taitosi lisääntyvät.

  1. Istu ja sulje silmäsi.
  2. Kuvittele, että istut virran rannalla.
  3. Katsot virtaavaa vettä ja yhtäkkiä voitkin huomata, että tuo on ajatustesi virta.
  4. Päätä tarkkailla ajatuksiasi. Huomaa kun ajatus tulee ja anna sen lipua virran mukana pois. Huomaa jo seuraava ajatus. Älä takerru yhteenkään ajatukseen vaan anna niiden vain virrata ohitsesi. Tarkkailet ajatuksiasi.
  5. Mutta jos sinä ajattelet, niin kuka on se, joka tarkkailee ajattelemistasi?

Voitko huomata, että tuo joka tarkkailee ajattelemistasi, on aina ollut sinussa se sama, jo lapsena?

-Anneli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *