Mielen Avaimia

Näen itseni sinussa, näetkö sinä itsesi minussa?

Harha jossa elämme on, että olemme yksilöinä merkittäviä olentoja. Tämän päivän maailmassa korostetaan yksilöllisyyttä ja toistellaan mantraa ihanasta ja ainutlaatuisesta minästä. Se on täysin harhaa ja paha olo maailmassa lisääntyy massiivisesti.

 

Todistelemme ja vakuuttelemme itsellemme, että minä olen ainutkertainen ja ainoa ja erityinen. Korostamme kaikin keinoin erilaisuuttamme verrattuna muihin. Uskottelemme itsellemme, että kukaan muu ei ole kokenut samaa kuin minä, eikä näin ollen voi minua ymmärtää.

Todellisuus kuitenkin on, että olemme kaikki maailman ihmiset enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Jos ymmärrät tämän, otat vastuun elämästäsi ja hyvinvoinnistasi, etkä elä enää harhassa, että sinä olet jotakin niin erikoista, että juuri sinulta on liikaa vaadittu vastuun ottaminen elämästään.

Sille avataan, joka kolkuttaa. Joka elää toiveissa, että elämän täyttymys tulee ilman työntekoa hyvinvoinnin eteen, putoaa matalalta mutta kovalle maalle. Ovet pysyvät kiinni.

 

Mystiikan maailmassa tuntuu olevan paljon ihmisiä, jotka ylläpitävät tätä harhaa. Sen ylläpitäminen houkuttaa heikkoja, jotka toivovat pääsevänsä elämässä salamatkustajana ilman, että matkasta täytyy maksaa. Kehittyminen henkisesti vaatii työtä ja ymmärryksen lisääntyminen on mahdollista vain tutkimisen ja työn kautta. Tyhjien, valmiiden lupausten ja ennustuksien markkinointi on heitä varten, jotka haluavat elää harhassa, että elämän kuuluu olla helppoa ja vaivatonta.

 

Elämän väkevä voima antaa lisää väkevää voimaa, tyyneyttä ja hyvinvointia heille, jotka ovat valmiita tekemään töitä sen eteen. Apuväline muutokseen löytyy täältä.

 

Olemme samaa energiaa. Kohtaa siis minut kuten haluat minun kohtaavan sinut.

 

-A

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *